9.7.2002

Kanne Vantaan käräjäoikeudessa

Finnair Oyj (lentoyhtiö) ja lentokapteeni A lausuivat Autotalo Autoprint Oy Koivuhakaa (autoliike), Moottorialan Luotto Oy:tä (rahoitusyhtiö) ja Axus Finland Oy:tä vastaan ajamassaan kanteessa, että lentoyhtiön käytäntönä oli ollut järjestää osalle työntekijöistään työsuhdeauto leasingvuokrasopimuksin niin, että työntekijöillä oli vuokrakauden päätyttyä oikeus lunastaa se. Tässä tarkoituksessa lentoyhtiö oli 24.9.1993 tehnyt autoliikkeen kanssa runkosopimuksen autoliikkeen edustamien autojen leasingvuokraukseen sovellettavista ehdoista. Lentoyhtiön työntekijöiden lunastusoikeus oli kirjattu runkosopimuksen 5.2 kohtaan, jossa oli myös määritelty autojen lunastushinta vuokrakauden päätyttyä.

Runkosopimuksen puitteissa lentoyhtiö oli 12.11.1993 vuokrannut autoliikkeen kanssa yhteistyössä toimineelta rahoitusyhtiöltä henkilöauton A:n käyttöön 48 kuukauden vuokra-ajaksi. Vuokranantajana sanotussa huoltoleasingsopimuksessa oli siis ollut rahoitusyhtiö, jolle autoliike oli A:n valitseman auton leasingvuokrauksen toteuttamiseksi myynyt. A:n käytössä olleesta autosta oli sittemmin 11.5.1994 tehty uusi huoltoleasingsopimus, jolla renkaiden säilytys oli lisätty sopimukseen kuuluvaksi.

Rahoitusyhtiö oli vuonna 1996 myynyt leasingliiketoimintansa Axus Finland Oy:lle. A:n käytössä olleen auton omistusoikeus ja autoa koskeva huoltoleasingsopimus olivat siten siirtyneet Axus Finland Oy:lle.

A oli vuokrakauden päätyttyä esittänyt autoliikkeelle vaatimuksen saada lunastaa käytössään ollut auto runkosopimuksen mukaiseen 46 124 markan hintaan. Vaatimukseen ei ollut kuitenkaan suostuttu, vaan autoa oli tarjottu A:n ostettavaksi auton käypää arvoa vastaavasta 80 000 markan kauppahinnasta.

Autoliike ja rahoitusyhtiö olivat monin eri tavoin osoittaneet sitoutumisensa runkosopimuksesta ilmenevään auton käyttäjien lunastusoikeuteen. Ne olivat yhdessä suunnitelleet ja neuvotelleet lentoyhtiölle tarjotun sopimuksen. Lisäksi ne olivat yleisesti esitelleet lunastusoikeutta lentoyhtiön lentäjille ja lentäjien edustajille. Rahoitusyhtiö oli laskenut lunastushinnan. Axus Finland Oy, joka oli ostanut rahoitusyhtiön leasingliiketoiminnan, ei ollut voinut saada parempaa oikeutta kuin rahoitusyhtiöllä oli ollut. Sen vuoksi myös Axus Finland Oy oli vastuussa auton käyttäjille luvatusta lunastusoikeudesta. Axus Finland Oy ei voinut vedota vilpittömään mieleensä, koska se oli rahoitusyhtiön leasingliiketoiminnan ostaessaan tiennyt auton käyttäjille luvatusta lunastusoikeudesta tai ainakin sen olisi pitänyt siitä tietää.

Näillä perusteilla lentoyhtiö ja A vaativat vahvistettavaksi, että runkosopimuksen 5.2 kohdan mukainen sitoumus vaadittaessa myydä leasingautot auton käyttäjälle tai muulle kolmannelle osapuolelle vuokrakauden päätyttyä tiettyyn sovittuun hintaan oli voimassa ja sitoi autoliikettä, rahoitusyhtiötä ja Axus Finland Oy:tä. A vaati lisäksi, että autoliike, rahoitusyhtiö ja Axus Finland Oy velvoitetaan yhteisvastuullisesti korvaamaan hänelle sitoumuksen noudattamatta jättämisestä aiheutunut vahinko 33 876 markalla viivästyskorkoineen tai vaihtoehtoisesti palauttamaan sanottu määrä hänelle perusteettomana etuna.

Vastaukset

Autoliike, rahoitusyhtiö ja Axus Finland Oy kiistivät kanteen ja vaativat sen hylkäämistä. Autoliike ja rahoitusyhtiö lausuivat, ettei kanteessa väitettyä lunastusoikeutta koskevaa sopimusta ollut tehty eikä rahoitusyhtiö ollut edes runkosopimuksen osapuoli. Vaikka lunastusoikeudesta olisikin runkosopimuksessa tai muulla tavoin sovittu, sopimus ei olisi ollut huoltoleasingsopimuksen ehtojen 24 kohta huomioon ottaen pätevä. Sopimus lunastusoikeudesta olisi ollut pätemätön myös siksi, että sillä olisi lainvastaisesti tavoiteltu verotonta etua. Axus Finland Oy viittasi puolestaan siihen, ettei se ollut ollut osallisena lentoyhtiön tekemissä sopimuksissa eikä tietoinen niistä. Axus Finland Oy:n ja rahoitusyhtiön välisessä kauppakirjassa oli sovittu, ettei mitään autojen lunastamisoikeutta koskevia vastuita siirtynyt Axus Finland Oy:lle. Vain leasingsopimukset olivat siirtyneet. Kun myyjä ja ostaja olivat yksimielisiä siitä, mitä oli myyty, kolmas osapuoli ei voinut puuttua tähän suhteeseen.

Käräjäoikeuden tuomio 22.2.1999

Runkosopimuksen ja huoltoleasingsopimusten välinen suhde

Kanteessa oli vaadittu lunastusoikeuden vahvistamista leasingkauden päätyttyä. Leasingkautta koskevat huoltoleasingsopimukset ja niiden 24 kohdan määräys eivät välttämättä koskeneet leasingkauden jälkeistä aikaa koskevia sitoumuksia. Lunastusoikeudessa ei ollut kysymys huoltoleasingsopimusten 24 kohdan mukaisesta "muusta tätä vuokrausta koskevasta sopimuksesta", vaan väitetty lunastusoikeus oli leasingvuokrauksesta erillinen oikeudellinen etu. Edunsaajana väitetyssä lunastusoikeudessa ei ollut leasingsopimuksen osapuoli.

Huoltoleasingsopimukset oli tehty vakioehdoin myöhemmin kuin runkosopimus, johon väite lunastusoikeudesta oli suullisen sitoutumisen lisäksi perustettu. Tälläkään perusteella huoltoleasingsopimukset eivät olleet syrjäyttäneet runkosopimusta.

Käräjäoikeus päätyi näin ollen katsomaan, etteivät huoltoleasingsopimusten ehdot olleet esteenä sitovan lunastusoikeuden syntymiselle.

Lunastusoikeusedun veronalaisuuden vaikutus sopimuksen pätevyyteen

Asiassa oli esitetty näyttöä lunastusoikeusedun veronalaisuudesta. Vastaajayhtiöt olivat myös väittäneet, että sopimusjärjestely oli haluttu kantajien puolelta jättää epämääräiseksi veroseuraamuksen välttämiseksi. Järjestelyjen motiivilla saattoi olla merkitystä siltä kannalta, katsottiinko sopimus syntyneeksi. Lunastusoikeudesta sopiminen ei edellyttänyt määrämuotoista oikeustointa. Mitään estettä sille, että sopimuksen ehdoista sovittiin sekä kirjallisesti että suullisesti, ei ollut. Asiassa ei ollut esitetty näyttöä sen tueksi, että mahdollisen lunastusoikeuden sopimismuoto olisi tehty epätavalliseksi sen vuoksi, etteivät veroviranomaiset olisi saaneet tietoa lunastusoikeudesta. Myöskään sopimusolosuhteista ei ollut selkeästi pääteltävissä vastaajayhtiöiden väittämää veronvälttämistarkoitusta.

Käräjäoikeus katsoi, ettei mahdollinen sopimus lunastusoikeudesta ollut pätemätön sillä perusteella, että etuus oli veronalainen.

Näytön arviointi lunastusoikeuden osalta

Arvioituaan lunastusoikeutta vastaan ja sen puolesta esitettyjä seikkoja ja näyttöä käräjäoikeus katsoi selvitetyksi, että runkosopimuksen 5.2 kohdassa oli tarkoitettu luoda auton käyttäjille oikeus lunastaa auto leasingkauden päätyttyä jäännösarvoprosenttien mukaiseen hintaan. Tämä sitoutuminen oli todistajanlausuntojen mukaan selkeästi ilmoitettu auton käyttäjille ja lunastusoikeutta oli tietoisesti käytetty markkinointikeinona tarjottaessa autoja lentoyhtiön henkilökunnan käyttöön.

Lunastusoikeuden sisältö

Lausumillaan perusteilla käräjäoikeus katsoi jääneen näyttämättä, että auton käyttäjällä olisi oikeus lunastaa auto jäännösarvoprosenttitaulukon ja sovittujen ajokilometrimäärien mukaan tarkasti määräytyvään hintaan. Jäännösarvoprosenttien äärirajojen oli kuitenkin näytetty olevan sitovia. Lunastushinnan oli näiden ääriarvojen rajoissa sovittu noudattavan pääpiirteittäin sovittuja ajokilometrimääriä, mutta tarkka hinnanmääritys oli jätetty sovittavaksi lunastushetkellä.

Kenellä vastuu lunastusoikeudesta

Autoliike ja rahoitusyhtiö kuuluivat samaan konserniin. Antaessaan tarjouksen lentoyhtiölle ne olivat toimineet yhdessä. Leasingautot olivat leasingkauden ajan olleet rahoitusyhtiön eivätkä autoliikkeen omistuksessa. Runkosopimuksen autoliikkeen puolesta allekirjoittanut X oli kertonut allekirjoittaneensa A:n autoa koskeneen ensimmäisen huoltoleasingsopimuksen rahoitusyhtiön valtuuttamana. Lunastusoikeudella, joka olisi velvoittanut vain autoliikettä, ei olisi ollut merkitystä, jos rahoitusyhtiö olisi voinut myydä autot leasingkauden jälkeen kenelle tahansa. X:n, autoliikkeen myyjän Y:n ja rahoitusliikkeen aluepäällikkönä toimineen Z:n lausunnoista oli käynyt selkeästi ilmi, että rahoitusyhtiö oli omasta puolestaan sitoutunut vastaamaan lunastusoikeudesta, vaikka se ei ollutkaan runkosopimuksen allekirjoittajaosapuoli.

Axus Finland Oy:n vastuu

Asianosaiset olivat olleet yhtä mieltä siitä, että rahoitusyhtiö oli Axus Finland Oy:n kanssa tekemässään kauppakirjassa vakuuttanut Axus Finland Oy:lle seuraavaa: "Omaisuuteen ei kohdistu etuosto-(optio), pantti- tai rasitusoikeutta, eikä omaisuutta ole tuhottu, varastettu tai pysyvästi viety pois Suomesta. Omaisuus on Myyjän tai nimetyn Vuokraajan hallinnassa." Näyttämättä oli jäänyt, että Axus Finland Oy olisi kaupan yhteydessä saanut tietoa leasingautojen käyttäjille luvatusta lunastusoikeudesta. Axus Finland Oy:n puolesta oli selvitetty niitä toimia, joilla se oli pyrkinyt varmistamaan kaikki leasingautoihin liittyvät erityisehdot. Asiassa ei ollut näytetty, että Axus Finland Oy:n olisi toiminnan luonteen vuoksi pitänyt tietää lunastusoikeudesta tai että se olisi laiminlyönyt tätä kysymystä koskevan selvitysvelvollisuutensa.

Kun rahoitusyhtiö oli myynyt koko leasingliiketoimintansa ja siihen kuuluneet autot Axus Finland Oy:lle, kauppaa olivat seuranneet sen kohdetta koskeneet velvoitteet, joista rahoitusyhtiö ei ollut voinut kolmatta osapuolta sitovasti Axus Finland Oy:tä vapauttaa. Axus Finland Oy vastasi näin ollen leasingtoimintaa rasittavasta lunastusoikeudesta autojen käyttäjään nähden siitä riippumatta, mitä sen ja rahoitusyhtiön välisessä kaupassa oli katsottava sovituksi.

A:n korvausvaatimus

Autoliike, rahoitusyhtiö ja Axus Finland Oy olivat edellä todetun mukaisesti sidottuja auton käyttäjille osoitettuun lunastusoikeuteen. Niiden kieltäydyttyä lunastusoikeudesta A:lla oli sopimusrikkomukseen perustuva oikeus saada etuutta vastaava vahingonkorvaus vastaajayhtiöiltä.

Käräjäoikeus vahvisti, että lentoyhtiön ja autoliikkeen välillä 24.9.1993 solmitulla runkosopimuksella oli tarkoitettu antaa sitoumus vaadittaessa myydä leasingautot auton käyttäjälle tai hänen määräämälleen vuokrakauden päätyttyä runkosopimuksen 5.2 kohdassa ilmaistujen jäännösarvoprosenttien osoittamissa rajoissa olevaan hintaan ja että tämä sopimus sitoi autoliikettä, rahoitusyhtiötä ja Axus Finland Oy:tä. Käräjäoikeus velvoitti autoliikkeen, rahoitusyhtiön ja Axus Finland Oy:n yhteisvastuullisesti suorittamaan A:lle korvaukseksi sitoumuksen noudattamatta jättämisestä oikeaksi arvioimansa määrän 30 000 markkaa viivästyskorkoineen.

Asian ovat ratkaisseet käräjätuomarit Matti Lahti, Heli Lehto-Kinnunen ja Airi Hukkanen.

Helsingin hovioikeuden tuomio 23.5.2000

Amer-yhtymä Oyj, johon autoliike ja rahoitusyhtiö olivat sulautuneet, sekä Axus Finland Oy valittivat hovioikeuteen.

Hovioikeus lausui pääkäsittelyn toimitettuaan, että autoliikkeen ja lentoyhtiön välillä 24.9.1993 tehdyn runkosopimuksen 5.2 kohdan mukaan auto voitiin myydä kolmannelle osapuolelle. Huoltoleasingsopimuksissa ei ollut kielletty kolmannen osapuolen oikeutta lunastukseen. Runkosopimus ja huoltoleasingsopimukset eivät siten olleet ristiriidassa keskenään. Hovioikeudessa todistajina kuultujen autoliikkeen entisen vähittäiskaupan aluejohtajan X:n ja rahoitusyhtiön silloisen piiripäällikön Z:n kertomuksista oli ilmennyt, että mainitut Amer-konserniin kuuluneet yhtiöt olivat käyneet runkosopimukseen johtaneita neuvotteluita yhteistoimin. Lentoyhtiölle 10.3.1993 tehty tarjous runkosopimukseksi oli ollut autoliikkeen ja rahoitusyhtiön yhteinen tarjous, jonka olennainen osa oli ollut lunastusoikeutta koskeva kohta 6.5. Runkosopimusta koskevia neuvotteluja oli käyty lentoyhtiön ja Suomen liikennelentäjäliitto ry:n hallituksen kanssa. Autoliikkeelle ja rahoitusyhtiölle oli ollut erittäin tärkeää päästä sopimukseen lentoyhtiön kanssa. Todistajankertomuksista oli edelleen ilmennyt, että vaikka runkosopimuksen osapuolina olivat olleet autoliike ja lentoyhtiö, sopimus oli tehty yhteistyössä rahoitusyhtiön kanssa. Rahoitusyhtiön osuus sopimusjärjestelyyn oli ollut olennainen. Auton käyttäjän lunastusoikeus sopimuskauden päätyttyä oli ollut olennainen osa sopimusjärjestelyssä. Myös neuvotteluihin osallistunut A oli saanut tietää lunastusoikeudesta. Autoliike oli lähestynyt autojen käyttäjiä eli lentoyhtiön autoetuun oikeutettuja työntekijöitä järjestämällä tilaisuuksia, joissa oli tiedotettu muun muassa lunastusoikeudesta. Runkosopimuksen 5.2 kohdassa oli tarkoitettu luoda auton käyttäjille oikeus sopimuskauden päätyttyä lunastaa auto tai osoittaa lunastaja. Kohta sisälsi myös lunastushinnan määritystä koskevat ohjeet. Lunastushintaa ei ollut pystytty sopimuskauden alkaessa määrittelemään tarkoin, mutta kohdassa oli esitetty markkinatietouteen perustuva "hintahaarukka", jonka puitteissa rahoitusyhtiö saattoi sopimuskauden päättyessä laskea tarkan lunastushinnan, mikäli lunastukseen oikeutettu auton käyttäjä halusi käyttää lunastusoikeuttaan. Kysymyksessä oli ollut runkosopimuksen tekohetkellä Amer-konsernin kannalta edullinen liiketoimi, jonka tarkoituksena oli ollut myydä autot sopimuskauden päätyttyä käypään hintaan niiden käyttäjille.

Todistajankertomuksilla oli myös selvitetty, että huoltoleasingsopimus oli allekirjoitettu sen jälkeen, kun yksittäinen lentoyhtiön autoetuun oikeutettu työntekijä oli valinnut käyttöönsä tulevan auton. Autoliike oli autojen myyjänä neuvotellut ja tehnyt leasingsopimukset rahoitusyhtiön puolesta. Ne oli laadittu rahoitusyhtiön vakiosopimuslomakkeelle, jonka oli täyttänyt automyyjä tai autosihteeri runkosopimuksen suuntalinjojen mukaisesti, jolloin vakioehtojen 24 kohdan yliviivaus oli jäänyt suorittamatta.

Hovioikeus totesi, että todistajat olivat hovioikeudessa kertoneet olennaisilta osin samalla tavalla kuin käräjäoikeuden tuomiosta ilmeni. Hovioikeudella ei ollut pääkäsittelyn perusteella aihetta arvioida asiassa esitettyä näyttöä toisin kuin käräjäoikeus oli tehnyt. Hovioikeus katsoi siten, kuten käräjäoikeuskin, että autoliike oli runkosopimuksen 5.2 kohdassa sitoutunut vaadittaessa sopimuskauden päättyessä myymään lentoyhtiön vuokraamat autot niiden käyttäjille tai heidän osoittamilleen tahoille sopimuksesta ilmenevin jäännösarvoprosentein autojen mallista ja ajokilometrimääristä riippuen. Rahoitusyhtiö, joka oli autoliikkeen sisaryhtiö ja jolle autot oli leasingsopimusten tekemisen jälkeen myyty, oli neuvotteluissa sitoutunut lunastusoikeuteen. Lopullinen lunastushinta oli jäänyt rahoitusyhtiön laskettavaksi. Hovioikeus totesi, että myös Axus Finland Oy oli käräjäoikeuden tuomiossa kerrotuilla perusteilla vastuussa sitoumuksen täyttämisestä.

Asiaan mahdollisesti liittyvistä vero-oikeudellisista vaikutuksista ei aiheutunut sopimuksen pätemättömyyttä.

Näillä perusteilla hovioikeus jätti käräjäoikeuden tuomion voimaan.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Pentti W. Korhonen, Monika Kuhlefelt ja Tuula Nousiainen. Esittelijä Merja Halme-Korhonen.

Perustelut

Sovittuaan lentoyhtiön kanssa A:n käyttöön tulleen auton leasingvuokrauksesta Moottorialan Luotto Oy on myynyt leasingliiketoimintansa Axus Finland Oy:lle. A:n käytössä olleen auton omistusoikeus on mainitulla kaupalla siirtynyt Axus Finland Oy:lle. Asiassa on kysymys siitä, sitooko lentoyhtiön sekä autoliikkeen ja rahoitusyhtiön välisin sopimuksin A:lle perustettu auton lunastusoikeus, joka kohdistuu leasingtoiminnan mukana luovutettuun henkilöautoon, luovutetun toiminnan ostajaa Axus Finland Oy:tä. Viimeksi mainittua yhtiötä vastaan ajetussa kanteessa on vaadittu vahvistettavaksi, että lunastusoikeus on yhtiötä sitova. Sitovuuden perusteeksi on ilmoitettu yhtäältä, että yhtiö tiesi lunastusoikeudesta tai että sen piti siitä tietää, sekä toisaalta, ettei Axus Finland Oy:llä luovutuksensaajana voinut olla luovuttajaa Moottorialan Luotto Oy:tä parempaa oikeutta.

Toimialakaupassa myyjän ja ostajan on sovittava ostajan vastattavaksi siirtyvistä veloista ja vastuista. Ostajan henkilökohtainen vastuu kaupan kohdetta rasittavista vastuista riippuu pääsääntöisesti siitä, onko hän nimenomaisesti ottanut niistä vastatakseen tai onko hänen muutoin katsottava ne hyväksyneen. Nyt kysymyksessä olevalla luovutuksella Axus Finland Oy:lle siirtyneissä leasingsopimuksissa ei ole ollut mitään mainintaa kenellekään myönnetystä lunastusoikeudesta. Ei ole näytetty, että Axus Finland Oy olisi vastoin kiistämistään edes tiennyt A:lle perustetusta lunastusoikeudesta tai alempien oikeuksien mainitsemasta runkosopimuksesta. On riidatonta, että Moottorialan Luotto Oy on kaupan yhteydessä nimenomaan vakuuttanut Axus Finland Oy:lle, ettei myytyyn omaisuuteen kohdistunut etuosto-, optio-, pantti- tai rasiteoikeutta. Näistä syistä sitä, että Axus Finland Oy olisi sidottu lunastusoikeuteen, ei voida perustaa siihen, että se olisi leasingtoiminnan kaupassa hyväksynyt sen itseään sitovaksi.

Tarkastellessaan kysymystä, sitooko lunastusoikeus Axus Finland Oy:tä ilman sen hyväksyntääkin, Korkein oikeus toteaa, että A:n hyväksi sovitun lunastusoikeuden osalta on kysymys sellaisesta irtaimeen esineeseen kohdistuvasta oikeudesta, jonka sitovuus vaihdannassa vakiintuneiden oikeussuojasäännösten mukaan pääsääntöisesti rajoittuu sopijapuoliin. Korkein oikeus katsoo, ettei asiassa ole esitetty sellaisia näkökohtia, joiden perusteella lunastusoikeuden sitovuutta suhteessa luovutuksensaajaan olisi nyt arvioitava toisin. Tämän mukaan A:n lunastusoikeus on suojattu suhteessa Axus Finland Oy:öön vain siinä tapauksessa, että sanottu yhtiö on hankkinut kysymyksessä olevan leasingomaisuuden siihen kohdistuneen lunastusoikeuden hyväksyen. Kuten edellä on lausuttu, tällaista hyväksyntää ei asiassa ole selvitetty annetun.

Edellä mainituilla perusteilla Korkein oikeus katsoo, ettei Axus Finland Oy ole sidottu Moottorialan Luotto Oy:n lentoyhtiölle ja auton käyttäjille antamaan sitoumukseen vaadittaessa myydä leasingauto vuokrakauden jälkeen auton käyttäjälle tai muulle kolmannelle osapuolelle lentoyhtiön ja Auto-Bon Oy Koivuhaan välisen 24.9.1993 päivätyn runkosopimuksen 5.2 kohdassa määriteltyyn hintaan.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomiota muutetaan siten, että kanne Axus Finland Oy:n osalta hylätään. Axus Finland Oy vapautetaan vahingonkorvausvelvollisuudesta A:lle. Vahingonkorvaus jää yksin Amer-yhtymä Oyj:n A:lle suoritettavaksi.

Asian ovat ratkaisseet presidentti Olavi Heinonen sekä oikeusneuvokset Kari Raulos, Mikael Krogerus, Liisa Mansikkamäki ja Mikko Könkkölä (eri mieltä). Esittelijä Marja Räbinä.

Eri mieltä olevan jäsenen lausunto

Oikeusneuvos Könkkölä: Hovioikeus on Amer-yhtymä Oyj:n osalta lainvoimaiseksi jääneessä tuomiossaan katsonut käräjäoikeuden tavoin, että Auto-Bon Oy Koivuhaka oli Finnair Oyj:n kanssa tekemänsä runkosopimuksen 5.2 kohdassa sitoutunut vaadittaessa sopimuskauden päättyessä myymään Finnair Oyj:n vuokraamat autot niiden käyttäjille tai heidän osoittamilleen tahoille sopimuksesta ilmenevin jäännösarvoprosentein autojen mallista ja ajokilometrimäärästä riippuen. Hovioikeus on edelleen katsonut, että Moottorialan Luotto Oy, joka oli Auto-Bon Oy Koivuhakan sisaryhtiö ja jolle autot oli leasingsopimusten jälkeen myyty, oli neuvotteluissa sitoutunut lunastusoikeuteen kuitenkin niin, että lopullinen lunastushinta oli jäänyt sen laskettavaksi.

Mainittu leasingautojen lunastusoikeus on siten ollut Moottorialan Luotto Oy:tä sitovan leasingsopimusjärjestelyn ehto. Kun yhtiö on sittemmin Axus Finland Oy:n kanssa tekemällään liiketoimintakaupalla siirtänyt leasingsopimukset samoin kuin niiden tarkoittamien autojen omistusoikeuden viimeksi mainitulle yhtiölle, ei tämä ole yleisten velvoiteoikeudellisten periaatteiden mukaan voinut saada siirronsaajana leasingsopimuksen toiseen osapuoleen parempaa oikeutta kuin siirtäjällä oli ja mainittu lunastusta koskeva ehto on tullut näin sellaisenaan myös Axus Finland Oy:tä sitovaksi. Tällä perusteella katson, että ei ole syytä muuttaa hovioikeuden tuomion lopputulosta.